Suntuubi-palvelussa käytetään evästeitä. Palvelua käyttämällä hyväksyt evästeiden käytön. Lue lisää. OK

Harrin pyörän nouto Kyprokselta 17.7.2011

Wesa Huuska (BMW R1200GSA)

Olin suunnitellut ajavani reilun viikon päästä SS3000 Balticin ja lueskelin IBA:n keskustelupalstalta Harrin ja Ilpon lomamatkan etenemisestä Turkissa ja Kyproksella. Yllättäen Harri oli joutunut keskeyttämään reissun terveydessä ilmenneiden ongelmien takia. Pikaisen neuvottelun jälkeen päädyin noutamaan Harrin pyörän Kyprokselta kotimaahan. Itämeren kierto sai jäädä myöhemmäksi.

 

Tuleekohan ajokamat perille?

Pakkasin ajovarusteet käsimatkatavaroihin varmistaakseni niiden saapumisen perille, mutta kone oli Helsingistä lähtiessä aivan täynnä. Lentoyhtiö salli vain yhden max 8 kg käsimatkatavaran, joten sekä isohkoa reppua että kypärää en saanut koneeseen. Muutin kentällä vähän pakkausjärjestystä ja laitoin osan ajovarusteita menemään matkatavarana. Matkatavaroissa oli myöskin työkalulajitelma. Matkustin kahdella saman lehtoyhtiön lennolla ja koneen vaihto oli Prahassa. Perillä Larnacassa totesin helpottuneena repun pysyneen mukana. Tosin seuraavana aamuna huomasin, että jo Helsingissä repusta oli poistettu renkaan paikkaussarjan kumiliima.

Soitin sunnuntaina noin klo 17:30 Helsingistä ennen koneeseen nousua hotelliin, jossa pyörä odotti, että olen tulossa. Prahassa koneenvaihdon lomassa sain puhelun hotellista ja kuulin, että Larnacan kentällä olisi taksi odottamassa saapuessani yöllä klo 2 jälkeen. Näin myös tapahtuikin. Reipas taksari kaahasi kentältä tutkaan 145 km/h ja sai 80 €:n pikavoiton. Nikociassa siirryimme kreikkalaiselta puolelta turkkilaiselle, mutta minun ei tarvinnut edes nousta autosta. Kuljettaja kävi vilauttamassa molempien passeja. Hotellihuoneessa olin klo 5 ja pyysin herätyksen klo 8:ksi.

 

Laiva kulkee melkein joka päivä

Aamulla olin hereillä vähän ennen herätystä. Kävin tarkastamassa pyörän päivän valossa ja asensin oman TomTom:n jalan ohjaustankoon sekä virransyötön akulta. Pakkasin tavarat pyörään. Ystävällinen hotellin pitäjä soitteli muutaman puhelun selvittääkseen lauttalippuani. Selvisi, että lautta jolla aioin Turkin mantereelle, ei kuljekaan tänään. Harrin etukäteen itselleen ostama lippu onnistuttiin kuitenkin vaihtamaan minun nimiini kustannuksitta. Lipun ehtojen mukaan sen ei olisi pitänyt onnistua, mutta kun paikallinen selittää niin joustoa löytyy. Seuraava lautta olisi lähdössä huomenna tiistaina klo 14 ja suosituksena oli saapua satamaan klo 11:30 mennessä.

Aioin lähteä etukäteen tiedustelemaan sataman sijainnin paikallisella pikku-bussilla, mutta hotellin emäntä halusi välttämättä lähteä seuraavana päivä opastamaan minut perille ja varmistamaan, että lipun vaihto nimiini oli onnistunut. Päivästä muodostui vallan turhauttava kun olin orjentoitunut paluumatkan alkuun. Lämpöä oli yli +30, joten auringossakaan ei voinut koko päivää nahkaa kärventää, koska tavoitteena oli olla ajokunnossa seuraavina päivinä. Kuumimman ajan käytin univelan kuittaamiseen ja iltapäivällä loikoilin uima-altaalla. Pyörän erillinen Kyproksen vakuutus meni umpeen aamulla, joten muuta ajoa en pyörällä tehnyt kuin lyhyen tankkausreissun. Huoltamo oli 50m päässä hotellista, mutta kummasti vaan trippiin kertyi matkaa 10 km. Täällä päin on paikallisilla hauska tapa ajella tien vasenta laitaa, mutta siihenkin tottuu.

Majapaikan emäntä tarjoili illan pimentyessä perinteistä Turkkilaista kotiruokaa eli riisiä ja lihavarrasta lisukkeina ranskanperunat, leipä sekä kaikenlaista vihreää. Illallinen tarjoiltiin komeasti uima-altaan reunalle aseteltuun pöytään. Illallisseuraksi ilmestyi hotellin kissanpoikanen, joka osasi kerjätä jo sujuvasti herkkuja.

 

Ro Ro Besparmak

Tiistaina nukuin pitkään. Noustuani ja vietyäni tavarani Adventuren tilaviin laukkuihin ehdin kaikessa rauhassa juoda aamuteeni. Klo 11 olimme sopineet lähtöajaksi. Emäntä oli täsmällisesti lähtövalmiina kun astelin parkkipaikalle viittä minuuttia vaille. Pyörän lämpömittari näytti +32 palmun varjossa. Puuttuvan vakuutuksen lisäksi otin toisenkin riskin ajamalla tavoistani poiketen 10 km matkan satamaan sortseissa.

Laivayhtiön toimistossa olivat tietoisia matkustajan vaihtumisesta, mutta halusivat silti nähdä mukanani olleen Suomen lähetystön selvityksen siitä miksi ajan toisen henkilön moottoripyörää. Harrin matkalippuun lisättiin nimeni käsin ja perittiin 30 turkinliiran satamavero. Lopuksi vielä opastettiin ystävällisesti seuraavalle kopille. Siellä oli passintarkastuspiste ja maksu oli 6 liiraa. Yhteensä siis noin 15 euroa. Kolmas rasti oli tulli, jota pidin etukäteen mielenkiintoisimpana kohtana pyörän poisviemisen kannalta. Täälläkin olivat kiinnostuneita vain lähetystön laatimasta paperista, josta otettiin huolellisesti valokopio muistoksi. Tullimies pahoitteli vielä pyörän omistajan sairastumista ja toivotti hänelle pikaista paranemista.

Sataman rastit oli läpikäyty. Oikea laiva löytyi aivan sataman uloimmasta laiturista, minne en ensimmäisenä arvannut ajaa. Tähän laituriin oli kiinnittyneinä myös paikallisen laivaston tykkilavetti ja sukellusvene. Ro Ro Besparmak oli niiden välissä ja siellä pienemmät ajoneuvot ohjattiin laivan sivusta pitkää ja melko jyrkkää ramppia pitkin ylemmälle ajoneuvokannelle. Ison enduron ohjastaminen jyrkkää ramppia ylös oli vallan mukavaa. Kannella sidoimme pyörän yhdessä miehistön kanssa. Laiva oli lähes tyhjä. Yläkannelle kertyi vain 8 autoa ja alakannella oli 3 rekkaa.

Matkustajille oli ilmastoitu salonki, johon oli mahdollista ostaa juomia ja pientä purtavaa viereisestä karvalakkipuolen kanttiinista. Rekkakuskeilla ei ollut asiaa salongin viileään ilmastoon. Alus lähti ilmeisesti normaalisti eli tunnin myöhässä klo 15, jolloin olin ehtynyt ottaa jo tunnin päiväunet. Matkalla erään perheen lapset kävivät tarjoilemassa vuoron perään keksiä ja suolatikkuja. Myöhemmin selvisi, että perheen isä oli innostunut moottoripyöristä ja omisti itsekin katupyörän. Hän suositteli ajamaan Ankaraan mielenkiintoisempaa reittiä. Otin ehdotuksen harkintaan.

6 tunnin laivamatkan aikana teippasin vanhempaa mallia olevan Spottini Harrin modernimman Spotin telineeseen. Lisäksi asensin nippusiteillä kännykän suojakotelon Adventuren tuulisuojan poikkirautaan. TomTom:n en saanut hankittua Turkin karttaa, joten kännykässä oleva kartta ja gps toimivat tarvittaessa suunnistusapuna. Turkin läpiajoon olin laatinut lyhyet nuotit, joissa olivat suurimmat kaupungit ja niiden välisten teiden numerot.

 

1. ajopäivä, Turkin niemimaan läpi 12 tunnissa

Aamulla lähtö oli klo 6 Tasucusta Välimeren rannalta ja 12 h myöhemmin saavutin Turkin niemimaan pohjoisrannikon Istanbulin itäpuolella. Alkumatkan ajoin pienempiä teitä Karamanin ja Konyan kautta. Karamanin ylänköalue oli ihan näkemisen arvoista aluetta. Tie on suurimmalta osaltaan remontissa. Muutaman vuoden kuluttua siellä kulkee kaksi kaistaa suuntaansa vuorten rinteillä. Konyasta Ankaran kautta Istanbuliin ja edelleen Bulgarian rajan tuntumaan Edirneen koko matka oli käytännössä moottoriliikenne tai moottoritietä. Istanbulissa oli mahtavat ruuhkat ja Euroopan sekä Aasian erottava silta oli osittain remontissa. Perillä olin noin klo 20:30, mutta hotellin valinta vei vähän aikaa. Tein ensin kierroksen kaupungilla ja kyselin Shell:ltä hotellisuositusta. Osa hotelleista ei sovellu kuulema länsimaiselle. Ensimmäinen ehdotetuista hotelleista oli torakoiden vallassa ja siellä oli äänekkäät kihlajaisbileet menossa, joten siirryin keskikaupungille Hotelli Baltaan. Kilometrejä kertyi mittariin arviolta 1200 km.

Lämpötilat vaihtelivat aamupäivän varjoisten vuorenrinteiden +19 asteesta Istanbulin iltaruuhkan 37,5 asteeseen. Aika värikästä ajotyyliä täällä näkee. Kolmekaistaisella motarilla kaikki kaistat käytössä ja vasenta joku ohittaa 150 km/h samalla kun pappa köröttää oikean kaistan leveää piennarta vastavirtaan. Istanbulin ohitustiellä autojonot välillä pysähteli, jolloin peippailin kaistalta toiselle aina sen mukaan mistä paikka aukesi. Perässä tuli bussi, joka tunki itsensä minun perässä samoihin koloihin. Bussin sivuilta ja takaa kuuluu yhtenäinen torvikonsertti. Jossain vaiheessa se bussi meni ohi ja kuski näytti peukaloa. En pysynyt sitten sen perässä. Enkä kyllä yrittänytkään.

 

2. ajopäivä, Bulgaria – Serbia

Aamupala Turkkilaisessa hotellissa oli kohtuullinen ja sen voimalla oli tarkoitus edetä Unkariin saakka. Hotellista Bulgarian rajalle oli vain muutama kilometri, jonne lähdin kellon näyttäessä 8:aa. Liikkeellä oli muitakin matkustushaluisia. Rajalla oli kaikille avoimille kaistoille odotusalueen mittaiset jonot. Pikkuhiljaa työntelin pyörää eteenpäin jonon valuessa kohti tarkastuspistettä. Passin tarkastuksen jälkeisessä tullipisteessä kaikki autot tutkittiin. Avasin valmiiksi pyörän laukkujen kannet raolleen. Vuoroni tulleessa tullimies ohjasi minut tarkastuspisteen ohi ja sanoi, että voin jatkaa matkaani suljettuani laukkujen kannet. Rajan läpäisyssä aikaa meni 1,5 tuntia jonotukseen.

Lämpötilan puolesta Bulgariassa oli helpompaa kuin eilen Turkissa. Yleensä mittari näytti +26...28 ja viilentävä tuuli helpotti olosuhteita lisää. Mitä eroa on Turkilla ja Bulgarialla mopon sarvista katsottuna? Turkissa tien vieressä hevonen vetää kumipyörillä varustettuja rattaita ja kyydissä istuu vanha ukko akkansa kanssa. Bulgariassa tilanne on muuten sama, mutta vetojuhtana on aasi ja rattailla on nuori kundi ja tyttöystävän kanssa.

Serbian rajalla toistui jälleen jonotuskuvio, mutta itse rajamuodollisuudet sujuivat ripeästi ja ongelmitta. Serbian rajamuodollisuudet olivat selkeät eli passin tarkastus ja kysymys, että onko tullattavaa.

Serbia oli paljon siistimpi maa kuin odotin. 2/3 matkalla olleista teistä oli moottoritietä tai valmisteilla olevaa sellaista. Siellä missä oli tietyötä lähistöllä nopeusrajoitukset olivat hienoilla baanoilla 40-60 km/h. Autoilijoille rajoitukset olivat kärsineet suuremman inflaation kuin paikallinen valuutta, jota muuten en käytännössä edes nähnyt. Huoltoasemilla toimi kaikki yleisimmät luottokortit ja asemia oli vähintään yhtä tiheässä kuin Saksassa.

Illalla oli vielä päivän kolmas rajan ylitys Serbiasta Unkariin. Pientä jonotusta oli tälläkin rajalla, mutta sen läpäistyäni olin jälleen EU-maassa. Unkarin puolen rajakaupunki on Szeged, jonne suuntasin TomTom:n opastaessa kohti aamulla netistä valittua hotelliehdokasta. Novohotel oli ilmeisesti kylän parhaita ja vähän hinnakas, mutta sinne jäin autotallin ja illallisen houkuttelemina.

Päivän saalis oli noin 940 km.

Perjantai-aamuna oli sitten päätettävä mitä kautta suunnistan Suomeen. Valittavana oli joko Puolan kautta Balttiaan ja Tallinnasta Helsinkiin tai Saksan, Tanskan ja Ruotsin kautta kotimaahan. Viimeistään ennen Unkarin pääkaupunkia Budapestia oli valittava suunta.

3. ajopäivä, SS3000 alkaa

Aamulla 22.7.2011 heräsin kohtuu ajoissa Unkarin etelärajalla Szeged:ssä ja söi hotellin toimittaman aamupala-paketin huoneessa. Samalla laittelin loput tavarat läjään ja vedin ajovarustetta päälle. Hotellilaskun hoitamisen jälkeen pyysin respalta ja yövartijalta aloitustodistukset ja marssin autotalliin, missä Harrin pyörä vietti yönsä. Pyörän varashälytinkin tuli testattu kun en muistanut kytkeä sitä pois päältä. Aamu oli jo valjennut mutta ensimmäinen huoltoasema oli kiinni. Muutaman kilometrin päästä ihan reitin varresta löytyi avoin asema ja otin aloituskuitin 5:24 Unkarin aikaa (6:24 Suomen ajassa).

Seuraava etappi oli kulmapiste kuitti Budapestistä. Tie oli käytännössä moottoritietasoa ja liikennettä oli vähän. Aurinko paistoi jo aamusta lämpimästi, mutta tuuli viilensi mukavasti. Budapestin kehätiellä oli yksi osuus suljettu ja piti ajaa lähemmäs keskustaa. Selkeä viitoitus ohjasi noin 8 km ylimääräisen lenkin kautta samalle reitille, jota TomTom:n tarjosi. Tankkasin ennen kuin valtatie kohti Itävaltaa alkoi uudella JET-asemalla. Myöhemmin kotona tätä huoltamon paikka oli vähän vaikea löytää kuitin perusteella. Tie jatkui erinomaisena ja maisemat vain paranivat. Wienin ohitus onnistui sujuvasti ja seuraavana suunta kohti Salzburgia. Edessä olevat vuoristot pitivät huolen, että oli mitä katsella. Tosin samalla taivaskin synkkeni ja edessä odottavat saderintamat alkoivat näkyä. Matkan ensimmäiset sadepisarat osuivat visiiriin vähän ennen Salzburgia ja sadetta riittikin sitten mukavasti loppumatkalle. Ennen siirtymistä Saksan puolelle otin vielä kuitin, koska muistelin näillä main menevän pienempiäkin oikoteitä, jotka tarkastajan karttaohjelma ehkä löytää.

Tässä kohdassa voisi paljastaa, että suorituksen suunnittelu oli todella hataralla pohjalla. Tämä matka tuli ennakolta suunnittelematta ja ennen lähtöä oli järjesteltävä työ yms. asiat sille mallille, että pystyin irrottautumaan. Lähtiessä ensisijainen reititys kulki suorinta tietä Puolan ja Balttian kautta Helsinkiin ilman mitään rautapersehankkeita. Olin tehnyt pikaisesti b-suunnitelmaksi rukkastuntumalla Google Maps:n avulla summittaisen vaihtoehtoreitityksen SS3000:lle. Kyproksella vietetyn ylimääräisen lautan odottelupäivän takia olin nyt lähestymässä Müncheniä parahiksi perjantaina iltapäivällä. Minulle selvisi, että saksan kielessä on oma sanansa, joka tarkoittaa Heinäkuun perjantaita. Se on STAU.

Jokaisessa moottoritien ja kaupungin liittymän risteyksessä oli kilometrien kävelyvauhtia mateleva ruuhka. Ajoin aluksi erittäin varovasti kaistojen välissä ruuhkien läpi, sillä alla oli vieras pyörä, jossa oli megakokoiset alumiinilaukut sivuilla. Toisaalta massiivinen koko sai autot antamaan tilaa naarmujen pelossa. Jatkossa aina Kööpenhaminaan asti matkantekoa sävytti ruuhkat ja sade. Seuraava kulmapiste oli kuitenkin haettava Karlsruhesta, jossa huoltoasema löytyi helposti, mutta palatessani baanalle missasin yhden liittymän ja piti tehdä yksi ylimääräinen 6 km kierros.

Yöpymisen olin suunnitellut Dessauhun Berliinin alapuolelle. Matkalla oli vielä Nürbergin kulmapisteen hakeminen, mikä ei tuottanut ongelmia. Dessauhun saavuin yöllä klo 00:46 paikallista aikaa (01:46 suomen aikaa). Huoltoaseman vierestä oli etukäteen katsonut hotellin, joka osoittautui automaattisysteemillä toimivaksi. Yöllä ei ollut paikalla henkilökuntaa vaan huoneen sai varattua ja maksettua automaatista. Kuittiin tulostui numerokoodi, jolla sekä ulko-ovi, että huoneen ovi avautuivat.

Pyörän matkamittariin kertyi 1741 kilometriä.

4. ajopäivä Saksasta Ruotsiin

Lauantain reitti ja tankkauspisteet olivat tuttuja aiemmista Kultaryntäyksistä. Ensi Berliinin läheltä kuitti ja sitten reissun parasta vauhtia länteen Hannoverin tuntumaan. Sieltä jälleen sateessa ja ruuhkissa Hampurin kautta Tanskaan, missä pääsin eroon ruuhkista vasta Kööpenhaminassa. Tanskan niemimaalta tarvittavan kuitin otin Ustrupista. Ajovalon polttimo meni pimeäksi sieltä lähtiessä ja illan pimentyessä vaihdoin sen Malmön jälkeen Glumslövissä.

Yksi välitankkaus oli tehtävä ennen Tukholmaa ja valitsin paikaksi aiemmilta reissuilta tutun aseman Vätternin pohjoisreunasta. Tukholmassa otin kuitin Kotrollvägenin Q8:lta ja suuntasin pohjoiseen Gävlessä odottavaan hotelliin, jonne saavuin taas aika myöhään. Scandic-hotellin vieressä on sopivasti huoltoasema ja sieltä etelä-Suomeen tule aika tarkkaan 1000 mailia.

Matkaa kertyi mittariin päivän kuluessa 1738 kilometriä.

5. ajopäivä Pohjanlahtea kiertäessä

Aamulla söin hotelliaamiaisen ja lähdin viimeiseen päivään parin tunnin takaa-ajoasemista. Pian alkoivat jälleen sateet, mutta niihin oli jo niin tottunut että tilanne tuntui normaalilta. Itse asiassa poutahetket tuntuivat suorastaan luxukselta.

Viimeisenä päivänä hyödynsi alla olleen Adventuren tankkia ja istuin yli 400 km pätkiä. Ensimmäinen tankkaus oli Umeå:n eteläpuolella ja toinen Torniossa. Siellä sain puhelimella säätietoja ja vaihtoehtoiset reittiehdotukset. Jatkoin Jyväskylän kautta Mikkeliin ja sieltä lopputankkaukseen Helsinkiin. Gävlestä Helsinkiin kului aikaa 18,5 tuntia ja olin lopputankkauksessa vähän ennen klo 4:ää.

Ajomatka oli mittarin mukaan 1658 kilometriä. Harrin pyörän evakointi oli nyt suoritettu ja jäljellä on pyörän luovutus omistajalle.

Maanantai aamu meni nukkuessa ja iltapäivä pyörää pestessä sekä työasioita selvitellessä. Tiistaina laitoin ajon paperit kuntoon ja lähetin ne tarkastukseen. Määrittelin tankkauspisteet AutoRouteen ja totesin että matka ainakin riittää kaikkina päivinä. Lisäksi siirsin SPOTn pisteet AutoRuoteen ja lähetin ne ajokoordinattorille toimitettavaksi ajotarkastajalle työtä helpottamaan.



Pyörissä on eroja

BMW R1200GS Adventure poikkeaa joiltakin osin perus GS-versiosta ja sen aiemmasta mallista (R1150GS:stä). Matka-ajossa Andenturen tuulisuojat pääsevät oikeuksiinsa. Käytännössä kuljettaja on sen verran hyvässä suojassa, että moottoritienopeuksissa on mahdollista ajaa visiiri auki ja jopa leukasuoja ylhäällä.

Pari senttiä pitemmät jouset toimivat hyvin kovissakin nopeuksissa. Moottoriteiden heitot alusta ottaa rauhallisesti vastaan pitempien joustovarojen ansiosta ja Adventure käyttäytyy perusversiota rauhallisemmin. Liikkeitä voisi kuvailla "majesteetillisiksi". Alustan sivuttaisjäykkyys on riittävä, sillä en havainnut 7500 km ajorupeamalla mitään taipumusta ylimääräisiin sivuttaisliikkeisiin, vaikka matkamittarissa on jo kunnioitettavat 140 000 km. Harrin pyörässä ei ole ESA:aa, joten erilaisia alustan säätöjä en kokeillut.

Moottorin teho ja vääntöero Adventuren ja vanhemman 1150GS:n välillä tulee esiin ajettaessa Saksan moottoriteillä 140-170 km/h matkanopeuksia. Tehokkaampi moottori lähtee noista matkanopeuksista vielä kiihdyttämään pyörää selvästi reippaammin kuin vanhempi mylly. Kovempaakin matkanopeutta Adventurella voisi pitää yllä mutta noin 160 km/h tuntuu monin osin optimaaliselta. Polttoaineen kulutus pysyy vielä kurissa ja pyörän aerodynamiikka toimii parhaimmillaan. Ilmavirtaukset eivät osu kuljettajaan tai pyörän osiin häiritsevästi ja ajotuntuma on kuin junalla.

Adventuren suurempaa painoa en edes huomannut käytännössä. Ahtaissa paikoissa pujottelu onnistui yhtä hyvin tällä kuin kevyemmilläkin malliversioilla. Suuret alumiinilaukut on otettava huomioon tiukoissa paikoissa. Niihin on helppo pakata matkatavarat. Käytin toisessa sivulaukussa sisäkassina isoa reppu (pienen rinkan kokoista).

Käytännössä suurin mallikohtainen käytännön ero on polttoainesäiliön koko. Yli 30 litraisella tankilla ajaa Saksan moottoritienopeuksillakin pitkiä tankkausvälejä. Tällä matkalla pisin tankkausväli oli Suomessa 461 kilometriä ja silloinkin bensaa oli vielä reilustí jäljellä. Lisävarusteilla Harrin Adventuren pimeäajo-ominaisuuksia on parannettu huomattavasti. Keulalle on asennettuina 2 kpl Xenon lisäpitkiä ja halogen-sumuvalot. Vielä parempi lopputulos olisi jos myöskin vakioumpioissa olisi Xenonit.

En yhtään ihmettele, miksi niin moni matkamotoristi on päätynyt Adventureen.