Suntuubi-palvelussa käytetään evästeitä. Palvelua käyttämällä hyväksyt evästeiden käytön. Lue lisää. OK

Hampaankolot puhtaiksi

Wesa Huuska (BMW R1150GS, Iso tankki)

BB3000Gold, 11-12.10.2011

 

1. Päivä

      

2. Päivä

 

Vapun kultaryntäyksen epäonni on kaivellut pitkin kesää vaivihkaa mutta riittävästi. Syysloman aikana tarjoutui mahdollisuus uusintaan käytettävissä olevan vapaa-ajan puolesta. Sääennuste aiheutti kuitenkin huolta, sillä Saksaan ennustettiin runsaita sateita.

Sateiden lisäksi oli tiedossa, että ajon tapahtuessa arkena liikennettä hidastaisivat Saksassa rekat. Tein lähtöpäätöksen perjantaina, jolloin ostin VikingLinelta menopaluulipun Turun ja Tukholman välille. Vahvistin myös alustavan varauksen saksalaisessa hotellissa. Liikkeelle lähtö tapahtui sunnuntaina iltapäivällä Helsingistä ja ensimmäinen etappi oli Turussa Harri Hjulgrenin luona. Lähtökahvien lomassa Harri todisti lähdön ja ennen satamaan siirtymistä ehdittiin keskustella muistakin ajoreissuista ja tutkia esimerkiksi Islannin tiekarttaa.

Kevään ensimmäinen BB3000Gold yritykseni oli seurattavissa SPOT-satelliittilähettimen välityksellä ja laitoin IBA Finlandin keskustelufoorumiin tiedon tästäkin uusintayrityksestä ja linkin SPOT:ni seurantasivulle.  Tämä oli tavallaan jatkokertomus Vapun epäonniseen ajoon, joka keskeytyi Helsingborg:n ja Tukholman väliselle etapille kolarin tukittua tien.

Ensimmäinen päivä alkaa tihkusateessa

Laiva saapui Tukholman keskustaan 6:30 paikallista aikaa kevyen tihkusateen valuessa harmaalta taivaalta. Suunnitelmissa oli aloittaa suoritus Kontrollvägenin OKQ8:lta ennen klo 7:ää, mutta Tukholman aamuruuhkasta johtuen aloitustankkaus tapahtui 13 min myöhässä. Yritin nopeuttaa tankkausta käyttämällä automaatti, mutta huonoksi onneksi järjestelmästä ei saatu tulostettua oikeaa kuittia edes sisällä. Sain mukaani mittarin tapahtumalokista printin. Siitä selvisi päivämäärä, kellonaika, litramäärä, hinta ja maksuväline. Huoltoaseman tiedot pyysin leimaamaan

Kompaktit eväät takalaukussa

Seuraava kulmapiste odotti bongausta Helsingborgissa. Kesän aikana pyörään vaihdettu 41 litran tarviketankki sallisi pitemmätkin tankkausvälit, mutta säännöt rajaavat yksiselitteisesti tankkausvälin 300 mailiin eli 482 kilometriin. Matkan varrella tankkasin kerran Jönköpingin eteläpuolisella Shellillä. Keski-Ruotsissa sää oli mainio, liikenne vähäistä ja matkanteko joutuisaa nopeusrajoitusten vaihdellessa pääasiassa 110 ja 120 km/h välillä. Keskinopeus pysyi 110 km/h yläpuolella aina Helsingborgiin saakka.

Ruotsin länsirannikkoa lähestyessä alkoi todellinen sade, joka jatkui eteläisintä Saksaa lukuun ottamatta aina paluumatkalle Ruotsiin saakka. Ajoin Helsingborgissa Bergan teollisuusalueen kohdalle, josta löytyy kääntöpaikka ja useampikin huoltoasema.

Helsingborg-Göteborg välillä tie oli ilmeisesti liukas, koska näin 3 kolaria. Kahdessa yksittäinen henkilöauto oli suistunut ojan yli vastapenkkaan saakka. Isoimmassa kolarissa takaisin etelään tuovilla kaistoilla liikenne seisoi kahden pakettiauton kaaduttu moottoritielle. Palatessani Göteborgista kolarikohta oli jo raivattu ja liikenne sujui ongelmitta. Kääntöpaikkana käytin liittymä 62 eteläpuolella olevaa huoltamoa. Käännöksen jälkeen oli tarjolla myös varahuoltamo. Seuraavassa liittymässä nro 63 on myös käyttökelpoinen huoltamo. Sateen ja kovan puuskittaisen tuulen takia loppumatka Ruotsin puolella ja alkumatka Tanskassa tapahtuu vähän pienemmällä keskinopeudella.

Tanskassa sujuvaa etenemistä

Kaikkien kilometrien saamiseksi mukaan tarkastuksessa tankkaan Malmössä juuri ennen  Juutinrauman siltaa. Siltakuitit laitan suoraan kassalla taskuun ja painan mieleeni vain kilometrit kirjattavaksi myöhemmin. Kööpenhaminasta länteen noin 50 km liikennettä oli sen verran, ettei koko ajan voinut ajaa toivomaansa nopeutta. Sen jälkeen liikenne ei vaikuttanut enää ajonopeuteen Tanskassa, missä on paljon 130 km/h sallittuja osuuksia. Säästä huolimatta ajo oli helppoa ja tunnelma kohdallaan kypärän sisällä. Ison Beltin sillan ja Ustrupin huoltoaseman välillä keskinopeus nousi jo yli 120 km/h ja siihen ajon tarkastajakin jo kiinnitti huomiota.

Saksassa pimeää, sadetta, tuulta ja rekkoja rinnakkain

Ustropista tankkauksen jälkeen moottoritielle palatessa huomasi selvästi pimeyden laskeutuneen. Sateen lisäksi voimakas etuvastainen ja puuskittainen tuuli sai pyörän käyttäytymään välillä kuin vikuroiva hevonen ratsastajan alla. Ajo muuttui fyysisesti rasittavammaksi ja toisiaan ohittelevat rekat sekä vasemmalle kaistalle unohtuneet henkilöautot tekivät etenemisestä tempoilevaa. Aina kun sai nopeuden nostettua haluamalleen tasolle, eteen ilmestyi hidaste, jonka perässä piti körötellä kunnes taas avautui mahdollisuus kiihdyttää vauhtia.

Hampurin ohitus tai paremminkin Elben alitus tapahtui ongelmitta, koska ilta oli jo ehtinyt niin pitkälle, ettei ruuhkia enää ollut. Saksan pohjois- ja keskiosissa keskinopeus jäi odotettu alemmaksi. Ajaminen alkoi tuntua kropassa, koska keskittyminen piti olla koko ajan 101%:sta. Tuntui siltä, että puolivälin hotellissa oli saatava nukuttua edes hetki ennen aamiaista ja toista ajopäivää. Väsymyskin alkoi nostaa päätään aamuyöllä ja jouduin tekemään yhden ylimääräisen pysähdyksen rekkojen parkkialueelle. Tarkoituksena oli jumpata, juosta, venytellä ja pikaisesti tankata kuljettajaa väsymyksen karkottamiseksi. En huomannut pyörää pysäyttäessä eteenpäin viettävää maanpintaa ja noustessani pyörän päältä se liikahti eteenpäin, sivujalka taittui alta ja vartti tonni rautaa asettui kyljelleen. Siitä vaan selkä pyörään päin, hyvä ote pyörästä ja kaikin voimin jaloilla ponnistaen pyörä nousi juuri ja juuri pystyy.  Tämän voimistelun jälkeen ei enää väsyttänyt yhtään.

Jälkeenpäin totesin, että Uttrichhausenin tankkaukseen saakka keskinopeus oli vain 100 – 105 km/h vaikka tankkausvälit olivat yli 300 kilometriä. Ennen u-käännöstä Illertalissa sade ja liikenne helpottivat. Keskinopeus nousi jälleen ja matkanteko kävi taas helposti. Palasin takaisin päin A7:ää ja käännyin reilun 200 km ajon jälkeen liittymästä 100 päivän lopputankkaukseen klo 5:30. Olin tunnin myöhässä tavoite aikataulusta, mutta aikaa oli riittävästi valmistautua toiseen ajopäivään.

Shellin kassalta sain sovitusti avaimen viereiseen hotelliin (http://www.hotel-am-wiesenweg.de/index.html). Pyörän ajelin hiljaa parkkipaikalle ja pikaisen suihkun jälkeen ummistin silmäni lakanoiden välissä vajaaksi tunniksi. Puhelimen herättäessä ei voinut jäädä miettimään miltä tuntui nousta vaan oli vedettävä vaatteet ripeästi päälle ja paineltava aamupalalle.

Toiseen päivään vartti tunnin takaa-ajo asemista

Klo 7:30 aloitin toisen ajopäivän tankkaamalla reilun litran samalta Shelliltä, jolle ensimmäisen päivän lopetin. Olo tuntui virkeältä, energiseltä ja ajohalut olivat kohdallaan. Ensimmäinen välitankkaus oli jo reilun 100 km jälkeen Kircheimin kohdalla, mistä käännyin A7:lta kohti itää tielle A2. Aamulla liikennettä oli melko vähän, mutta sade alkaa taas päästyäni moottoritielle. Samalla tunsin myös kaulani kastuvan. Rukan gore-puvussa on hyvin vettä pitävä kaulus kunhan sen asettaa huolellisesti paikoilleen. Moottoritielle ei saa eikä ole turvallista pysähtyä, joten odotin seuraa liittymää päästäkseni korjaamaan kaulusta. Liittymän tullessa noin viiden kilometrin jälkeen oli vesi valunut jo vyötärölle saakka ja päätin jatkaa matkaa. Lisäsin sähkölämmitteiseen väliasuun ja pohjallisiin lisää lämpöä. Seuraavat 10 tuntia olin vähän kuin turkkilaisessa saunassa. Iho oli märkä päästä varpaisiin, mutta kylmyys tuntui vain ajoittain vasemmassa ranteessa ja kaulan yläosassa. Ruotsissa oli odotettavissa paluuyönä nollaa lähenteleviä lämpötiloja. Yksi vaihtovaatekerta oli käytettävissä ja sen vaihto piti ajoittaa niin, etteivät ne enää kastu.

A2-tien maisemat ovat mielestäni vaihtelevampia kuin muilla tieosuuksilla, mutta siellä missä on nopeusrajoituksia, niitä kannattaa noudattaa. Aivan kuten keväälläkin samalla tieosuudella oli poliisit tutkan kanssa tienvieressä.  Noin 180 kilometrin ajon jälkeen tulee liittymä 56A, josta lähdin jälleen kohti etelää tietä A9. Kulmapistekuittin otin JET Hermsdorferilta, jolle on poikettava heti kun on kääntynyt A9:lle. Huoltamon liittymä tulee vähän yllättäen. Paikka oli keväältä tuttu, eikä siksi tuottanut ongelmia.

Koko suoritus jälleen kariutumassa

Seuraava tavoite oli 234 kilometrin päässä liittymän 56 jälkeinen Shell Greding, jonka jälkeen u-käännös piti tehdä liittymässä 57. Taivas kirkastui jälleen ajaessani kohti Saksan etelärajaa. Tämä A9 on kohtuullisen nopeaa osuutta vaikka nopeusrajoituksia on aina välillä huomioitavaksi. Ennen Nürnbergia tienlaidassa seisoi poliisiauto, jonka katolla oli kyltti STAU. Muutamaa kilometriä myöhemmin vastassa oli koko moottoritien leveydeltä paikallaan seisovien autojen jonot. Arviolta parin kilometrin suoralla ei tapahtunut mitään liikettä ja suurin osa autoista oli moottorit sammutettuina. Olivat ilmeisesti seisseet jo jonkin aikaa näissä asemissa. Mieli musteni. Voi kuinka elävästi mieleen palasivatkaan kevään tuntemukset kun Ruotsissa kävi selväksi, että suoritus oli epäonnistunut liikenneonnettomuuden tukittua tien. Siinä sitten seisoin hetken silmänkantamattomiin jatkuvan ruuhkan perällä hätävilkut päällä ja mietin vaihtoehtoja. Niitä oli tasan kaksi. Joko jään tähän ja annan periksi tai lähden etenemään vähäistä suuremmalla röyhkeydellä. Ajelin kymmeniä minuutteja autojonojen välistä, välillä piennarta ja jopa viranomaisten oikeaa reunakaistaa kunnes tulin onnettomuuspaikalle. Suurin osa tietä oli sammutusvaahdon peitossa ja sekä keski- että oikean puoleisilla kaistoilla oli palaneita autonromuja. Ambulanssit olivat jo lähteneet ja paikalla oli poliisien lisäksi raivauskalustoa.  Jäämättä ihmettelemään tämän enempää ruuhkan aiheuttajaa siirryin vasemmalle pientareelle ja ohitin onnettomuuspaikan kyselemättä keneltäkään mitään.

Peileistä totesin, ettei kukaan näyttänyt kiinnittäneen minuun huomiota ja nostin taas nopeuden ylös. Edessä oli aivan tyhjä moottoritie ja mieleen hiipinyt suuri epävarmuus suorituksen onnistumismahdollisuuksista oli haihtunut. Palatessani u-käännöksen jälkeen noin tunnin kulutta jälleen onnettomuuspaikan kohdalle totesin, ettei tietä oltu vieläkään avattu liikenteelle. Etelään vievällä moottoritiellä seisoi kymmenien kilometrien autojonot. Minulla oli suuntana pohjoinen ja seuraava kulmapiste lähellä Berliiniä. Kääntöpaikalta lähtiessä olin juuri ja juuri aikataulusta jolla vielä ehtisi ajoissa Tukholmaan.

Tällä osuudella oli suunnitelmissa hyödyntää suurta tankkia ja ajaa suoraan Berliinin tankkauspaikalle. Matkaa oli 431 km. Etelämpänä liikenne oli vähäistä ja jälleen vastaan tuleva sadekin kohtuullista. Sain ajaa välillä kaasu pohjassa ja sitten taas piti hidastaa muun liikenteen takia. Ensimmäisenä päivänä jo totesin, että tällainen jatkuva kiihdyttely ja ajoittainen kaasu auki ajaminen sai bensan maistumaan Bemarille. Laskeskelin polttoaineen kulutuksen lähennelleen 10L/100km ja tankista sain ulos vain 36 litraa. Oli parempi tehdä ylimääräinen pysähdys. Berliinistä lähtiessä totesin, että olisin selvinnyt ilman välitankkaustakin, sillä polttoainetta kului 35,2 litraa. Kriittistä aikataulua oli Berliinissä 5 minuuttia edellä.

Viimeiselle esteelle

Jäljellä oli vielä yksi pullonkaula. Hampurin läpäisy oli tulossa iltaruuhkan loppuvaiheisiin. Ensin oli kuitenkin tarjolla nopea, monikaistainen A2-tie Berlinin ja Hannoverin välillä. Jatkuvasti yltyvä sade ja lisääntyvä liikenne söivät tämä edun käytännössä. Hyväkuntoinen moottoripyörän sadekelin rengas läpäisi moottoritiellä vesikalvon, mutta leveillä renkailla varustetut autot joutuivat pitämään varsin alhaisia nopeuksia. Ihmettelin puolivälissä Hannoveria olematonta vastaan tulijoiden määrää. Käyvätkö kaikki töissä Berliinissä ja asuvat Hannoverissa, mutta ei päinvastoin? Hannoverin lähellä oli jälleen kolari, joka tukki vastaantulevien puoleisen moottoritien täysin. Pian tämän jälkeen olikin jälleen pakollisen kuittipisteen kohdalla. Juuri ennen kääntymistä pohjoiseen A7:lle motarin varresta löytyy Aral Lehrter see –huoltoasema.

Ajopuvun alle päässyt vesi kertyi hauskasti ajokenkiin ja varpaat tuntuivat lilluvan puoliksi vedessä. Aloin jo tähyillä pohjoista taivaan rantaa ja toivoa todella sateen loppua. Ennen Hampuria matkalle osui yksi sateeton jakso, jonka aikana puvun pinta ehti kuivua hetkeksi. Muistin myös olla tarkkana A1 ja A7 liittymässä, missä helposti ajaa harhaan, koska A7:ää jatkavien on epäloogisesti hakeuduttava oikealle kaistalle ja rampille. Edessä oli vielä synkkiä pilviä ja epävarmuus Elben alitukseen kuluvasta ajasta. Kypärän sisällä päädyin siihen, että minulla olisi mahdollisuus käyttää noin 45 min johonkin ylimääräiseen. Sen ajan saatoin tarvita Hampurin ruuhkiin tai vaatteiden täydelliseen vaihtoon. Molempiin aika ei oikein riittänyt. Jännitys kasvoi sitä mukaan kun lähestyi Hampuria. Liikenne tiheni pikku hiljaa, mutta nopeudet pysyivät hyvinä. Sitten vähän yllättäen olin Elben alittavan tunnelin suuaukolla. Ajettuani vielä muutaman kilometrin varmistuin siitä, ettei kaupungin pohjoispuolellakaan ollut ulosmenevässä liikenteessä pahoja ruuhkia. Ensimmäisen kerran tällä reissulla alkoi tuntua että onnistumiseen oli vallan hyvät mahdollisuudet.

 

Alusvaatteiden täydellinen vaihto Brokenlandissa

Tein ylimääräisen pysähdyksen Hampurin pohjoispuolella Brokendalenin huoltamolla, joka oli tuttu aiemmilta reissuilta. Oikeaan sivulaukkuun olin pakannut kaikki vaihtovaatteet. Sisäkassi olalla kävelin WC-tiloihin ja riisuin jokaisen vaatekappaleen. Kuivat alusvaatteet ja kerrasto tuntuivat jotenkin äärettömän mukavilta. Gerbingin väliasuista puristelin enimmät vedet pois ja laitoin nekin ylle vaikka ne olivatkin kosteat.  Kauluksen asettelin huolella peilin ääressä ennen kuin vedin kypärän päähäni ja tankkauksen jälkeen palasin tienpäälle. Poikkeuksellinen pysähdysohjelma vei sen verran huomiota, etten muistanut katsoa pysähdyksen aloitusaikaa kellosta, mutta arviolta 35-45 minuuttia aikaa kului tähän ylimääräiseen pysähdykseen. Tästä eteenpäin pyrin ajamaan mahdollisimman nopeasti.

Ajoa SPOT:n avulla seuranneet olivat kiinnittäneet tähän pysähdykseen heti huomiota. Aivan oikein oli todettu, että kyseessä ei voi olla suunniteltu pysähdys, koska edellisestä tankkauksesta oli vain 200 km ja tankilla pitäisi päästä helposti Tanskaan Koldingiin saakka. Merkille oli pantu myös pysähdyksen pitkä kestoaika ja sen takia huoli kuljettajan jaksamisesta ja pyörän tekniikan toimivuudesta oli herännyt.

Suunnitelman mukaisesti oli pysähdyttävä seuraavaksi Tanskassa, joko Ustrup:ssa tai Kolding:n mutkassa. Päätin pysyä suunnitelmassa ja käyttää Koldingin liittymästä 63 löytyvää Q8 huoltamoa. Kuitin saamisessa oli pientä vääntöä kuten joskus ennenkin. Ustrup on huoltamona parempi, mutta tarkastuksessa menettää muutaman kilometrin, koska tarkastusohjelma oikaisee silloin vähän Koldingissa. Olin tässä vaiheessa juuri kriittisessä aikataulussa. Tanskan länsiosat ovat pääasiassa nykyisin 130 km/h nopeusrajoitusta ja siellä matka joutuu. Liikennettä oli runsaasti aina Kööpenhaminaan saakka, mutta tällä kertaa onneksi vain vastaantulevien puolella. Kova tuuli aiheutti vielä ylimääräistä veivaamista silloilla, mutta muuten sade oli pikkuhiljaa laantumassa.

Ruotsin puolella pysähdyin Glumslövissä pakollisen kuitin noutoa varten ja samalla kirjasin taskun pohjalle tunkemieni siltakuittien taakse mittarilukemat. jotka epäilyksistäni huolimatta sain kaivettua esiin muistini syvyyksistä. Helsingborg:n jälkeen sade loppui ja lämpömittari alkoi pikkuhiljaa laskea. Päivällä Saksan poutaisessa eteläosassa lämpöä oli parhaimmilla +20 ja muutoinkin yli +10. Jönköpingin eteläpuolen Shellille kaartaessani jäi mieleen lämpömittarin näyttämä +3.

Matkaa oli vielä jäljellä reilut 300 kilometriä, kello 3 aamuyöllä ja olin puolituntia edellä kriittistä aikataulua. Viime yönä oli unta tullut vajaa tunti, joten nyt oli aika varmistella. Otin annoksen kofeiinia ja söin vähän välipalapatukkaa vissyn kanssa. Odotettavissa oli väsymyksen esiinmarssi vielä ennen Tukholmaa. Pudotin vähän nopeutta ja aloin keskittyä entistä tarkemmin hirvien ja peurojen tarkkailuun. Samalla tuli muutenkin tutkailtua tienvarren maisemia aiempaa paremmin. Auringon nousun lähestyessä valon määrä lisääntyi pikku hiljaa. Tukholman aamuruuhkan varalle olin ennakolta tarkastanut, että toisen päivän kilometrit riittävät niukasti, jos haen lopetuskuitin Södertäljen OKQ8:ltä. Sieltä on Kontrollvägenin huoltamolle 28 kilometriä.

Linköping:n kohdalla alkoi väsyttää ja ajoin yhden huoltamon pihaan tauolle lämpömittarin näyttäessä matkan pohjalukemaa +2 astetta. 10 minuuttia jumppaa ja hölkkää, lisää kofeiinia, patukkaa sekä vissyä ja sitten tutkimaan Tukholman sisäänajon aamuliikennettä. Pientä ruuhkaa alkoi kehittyä, mutta se ei vaikuttanut ajamiseen kun ei ollut tarvetta pitää maksimi nopeutta.

Söderteljen varalaskupaikkaa ei tarvinnut käyttää vaan olin perillä tunnin etuajassa. Kävin hakemassa ensin huoltamolta todistajien nimmarit ja sitten tein lopputankkauksen kellon ollessa 5:31. Melkein kolme varttia jäi siis aikaa käyttämättä.

Kontrollvägeniltä harhauttaen Vikingin terminaaliin

TomTomiin asetin uudeksi määränpääksi VikingLinen terminaalin (Tegelvikshamn), mutta ajoin vahingossa liikennevirran mukana takaisin sisääntuloväylälle ja päädyin kiertämään melkoisen lenkin matelevassa aamuliikenteessä. Seurasin kiltisti TomTomin ohjeita vaikka välillä vähän arveluttikin poiketa keskusta pienille tyhjille kujille joista en tiennyt saiko niillä edes ajaa moottoriajoneuvolla. Missään ei kuitenkaan ollut kieltomerkkejä ja muutaman erikoisen tunnelin jälkeen olin ajoissa satamassa. Autokannella oli samaa porukkaa töissä kuin menomatkalla ja he kävivät kysymässä oliko reissu onnistunut.

Suihkun ja aamupalan jälkeen kävin hakemassa lasin RemyMatinia ja avasin läppärin. IBA Finlandin keskustelufoorumilla oli seurattu ajoani uskomattoman suurella joukolla. Ne jotka olivat itse ajaneet saman reitin, kykenivät luomaan tarkan tilannekuvan SPOT:n 10 minuutin välein lähettämän paikkatiedon perusteella. Puolituntia piti lukea seurantaketjua ennen kuin olin sisällä keskustelussa ja kykenin kirjoittamaan pikaisen raportin matkasta.

Laivalla oli vielä sopivasti aikaa käydä nukkumassa univelkaa vähemmäksi ja syödä vielä ennen kuin saavuimme Turkuun. Vähän ennen laivan saapumista satamaan alkoi sadekuuro. Harri ja Maukka olivat mukanani tuomasta sateesta huolimatta tulleet satamaan vastaan. Ympyrä ikään kuin sulkeutui, koska lähtiessä Harri saatteli laivalle ja oli taas vastassa kun ajoin sieltä ulos.

Kotiin ajaessa oli häikäisenvän komea kuutamo ja mieli kevyt. Tältä kesältä ei jäänyt mitään hampaankoloon talveksi vaan uusia edesottamuksia voi suunnitella puhtaalta pöydältä.

 

Tarkastajan kommentit

Ajon tarkastus tapahtui rivakasti, koska lokakuussa ei tarkastajilla ole enää suurta työkuormaa. Tarkastajan huomio oli kiinnittynyt Göteborgin kääntöpaikkaan. Käyttämällä seuraavan liittymän huoltamoa olisin saanut muutaman lisäkilometrin. Pienenkin virheen sattuessa näillä muutamalla kilometrillä voi olla ratkaiseva merkitys kun reitille ei ole suunniteltu turhia reservikilometrejä. Joillakin kuittiväleillä Tanskassa ja Malmön alueella nopeus oli tarkastuksessa lähellä korkeinta hyväksyttyä. Etenkin siltakuittien osuuksilla näyttää tarkastuksessa maksimi nopeudet tulevan helposti vastaan.

Onneksi sääennusteet antoivat liian optimistisen kuvan sateista päätöshetkellä, sillä tuskin olisin lähtenyt lainkaan liikkeelle, mikäli olisin ennakolta tiennyt todellisen sateiden määrän ja laajuuden. Sateesta, tuulesta ja rekkaliikenteestä johtuen tämä reissu tuntui raskaammalta kuin kevään ensimmäinen yritys. Tuttu reitti ja aiemmin käytetyt huoltoasemat kuitenkin helpottivat hektistä suoritusta. Yhtään valokuvaakaan en muistanut ottaa matkalla.

Suoritus tuli siis hyväksytyksi ja seuraavaksi tähtäimessä on keväällä ”tosimiesten SS5000”. Ellei sitä ennen vastaan tule jotain muuta mielenkiintoista.

©2017 Wesan sivut - suntuubi.com